AJANKOHTAISTA - ILMOITUSTAULU

14.1.2011 Saukonkylän Pohjavesihanke - Lappavesi Oy:n 2000-luvun suurin investointi - valmistui koekäyttökuntoon ja otettiin virallisesti vastaan. Hanke toteutettiin kahdessa vaiheessa, joista ensimmäisen 0,3 M€ vaiheen urakoi Luomalan Kaivuu, Olavi Luomala ja toisen 1,4 M€ vaiheen Kone-Kovera Oy. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus rakennutti 2. vaiheen, jota Maa- ja Metsätalousministeriö avusti 0,5 M€.

27.2.2011 Longin vesiosuuskunnan alueella esiintyi muutamassa kiinteistössä veden samentumista. Lappavesiverkossa ei ollut helmikuun viimeisellä viikolla laatu- eikä painevaihteluja, joten todennäköisesti laatuhäiriön aiheuttaja on paikallinen. Tilanne korjaantui isommalla kulutuksella itsekseen - ilmeisesti pyrki jäätymän...

3.3.2011 Tiistenjoen vesijohto-osuuskunnan alueella muutamassa kiinteistössä ollut noin viikon ajan juomavedessä aika-ajoin mustia kiteitä, jotka ovat tukkineet vesikalusteiden sihtejä. Tiistenjoella käyttävä vesi johdetaan oman alavesisäiliön kautta, johon astiassakin laskeutuvien kiteiden pitäisi jäädä. Kyse on isohkosta vedenkäyttäjästä, joten neuvottiin olemaan yhteydessä Tiistenjoen vesijohto-osuuskuntaan häiriön aiheuttajan selvittämiseksi ja juoksuttamaan vettä 2-3 tunnin ajan. Tilanne korjaantui ja samalla painekin parani.

7.3.2011 Lappavesi Oy:llä ei ole käynnissä asiakkaidensa vesihuoltoon vaikuttavia huolto-, korjaus eikä rakennustöitä.







Lappavesi.fi | Lappavesi Oy, Valtuustontie 2, 62100 LAPUA, puh. 064331907  | info(at)lappavesi.fi