VEDEN JAKELU

Raakavesi johdetaan kaivoista käsittelylaitoksille ja valmis talousvesi edelleen lappavettä myyville vesilaitoksille ja muutamille teollisuusasiakkaille 203 km pituisen lappavesiverkoston kautta.

Kulutusvaihtelujen ja jakelupaineen tasaajana sekä häiriötilanteiden varavesivarastoina verkostossa toimivat Lappaveden ja sen asiakasvesilaitosten omistamat kahdeksan vesitornia ja -säiliötä. Torneihin ja säiliöihin mahtuu reilusti yhden vuorokauden keskimääräistä tarvetta vastaava talousvesimäärä.

Lappavesi valvoo jatkuvatoimisin mittalaittein veden laatua myös verkostossa. Silti veden tilapäinen samentuminen tai makuviat ovat epätavallisissa jakelutilanteissa mahdollisia. Useimmat veden laadun häiriöt johtuvat esim. korjaus- tai liitostöiden yhteydessä verkostoon päässeestä ilmasta tai putkien seinämiin vuosikymmenien kuluessa kertyneiden saostumien liikkeelle lähtemisestä ja korjaantuvat juoksuttamalla vettä muutaman kymmenen minuutin ajan.

Yksittäinen asiakas saa tarvitessaan tietoa laatuhäiriön esiintymisestä, kestosta, vakavuudesta ja sopivista korjaavista toimenpiteistä - sekä vakavissa tapauksissa teknistä apua - Lappavesi Oy:n vikapäivystysnumerosta 040-543 0308 ja oman paikallisen vesilaitoksensa vikapäivystysnumerosta.


Lappavesi.fi | Lappavesi Oy, Valtuustontie 2, 62100 LAPUA, puh. 064331907  | info(at)lappavesi.fi